Aili Matilainen
Aili syntyi 1914 Muuruvedellä. Olli-Pekka oli kauppias. Kaupan varasto on vielä olemassa kirkonkylän satamassa. Veli Hannes on haudattu Muuruvedelle.

Perheen seuraava asuinpaikka oli Ryönä, jossa perheellä oli myös kauppa. Ryönässä Aili aloitti koulunkäynnin. Isoveljet olivat senverran villejä ja siksi vanhemmat päättivät että pojille pitää saada tekemistä. Ostettiin maatila Alapitkältä. Muuttomatkalla reestä putosi yksi kolmesta tytöstä. Jennyllä, Aililla ja Hiljalla oli iänikuinen väittely siitä kuka heistä oli se joka putosi. Kaikki halusivat olla hän.
Alapitkällä Aili jatkoi koulunkäyntiä. Sodan alla Hilja sai houkuteltua myös Ailin Raaheen, seminaariin. Seminaarin jälkeen ensimmäiset työpaikat olivat Enossa 1943, Säräisniemessä Itärannan koululla 1944 ja sitten Venekoskella Kynsiveden koululla vuoteen 1949. Venekoskelta löytyi Martti, ja syntyivät Pekka ja Eija.
1949 muutettiin Juukaan, Halivaaran koululle. Aili opetti yläkoululaisia, Martti aluksi opetti lapsia puutöissä ja tarvittaessa alakoululaisia. Sitten hankittiin kuorma-auto, Thames, elikkä Tempsi. Sillä ajattiin ropsia, kyläläisten muuttokuormia ja joskus väkeä juhliin.
1954 oli aika päättää missä lapset koulutetaan. Hiljan avustuksella uusi paikka löytyi helsingin Maalaiskunnasta, ensin Vaaralasta ja sitten Rajakylästä. Rajakylä oli Ailin työpaikka eläkeikään saakka. Sitten Aili ja Martti muuttivat Mailatielle ja Martin jäätyä eläkkeelle, Espoon Mankaalle, Seilikaareen.

Halivaaran koululaisia n. 1950
Aili ja Martti Mankkaalla 1990