Olli-Pekka syntyi Nilsiän Västinniemessä. Marian ja matkalla syntyneitten lastensa kanssa he kulkivat Muuruveden ja Ryönän kautta Alapitkälle.
Hannes olasllistui vapaussotaan. Hän kaatui Messukylässä 1918.
Sodan jälkeen Aaro toimi sähköttäjänä kauppalaivoilla. Hän kuoli muistaakseni Englannin kanaalissa vuonna 1950.
Toimi jäi isännäksi Heiluaan ja Saimin kanssa lapsia kertyi kaikkiaan 11.
Vihtori vieraili siskojensa luona Honkajoella ja Karvialla ja Kirjonkylästä löytyi Suoma.
Ennen sotaa Jenny muutti Honkajoelle ja avioitui Eino Torpon kanssa. Eino oli muuttanut paikkakunnalle aikaisemmin Säkylän alueelta.
Sodan jälkeen Einari oli opettajana Kuopion Pitkälahdessa ja sitten Varkaudessa eläkkeelle siirtymiseen saakka. Rauha oli Ailin sijaisena Kynsivedellä, kun Aili oli lähetetty Säräisniemelle ja äitiyslomalla.
Aili ja Hilja kävivät opettajaseminaarin sodan aikana. Sodan jälkeen Aili opetti Enon, Säräisniemen, Rääsyn, Halivaaran, Vaaralan ja Rajakylän kouluilla. Martti löytyi Hankasalmelta.
Monien vaiheitten jälkeen Hilja löyti Martin ja he asettuivat asumaan Vaaralaan, Helsingin maalaiskuntaan. Siellä molemmat toimivat opettajina
Fiina oli orpo tyttö Alapitkältä ja hänet otettiin Heiluaan kasvattitytöksi. Aikuistuttuaan hän muutti Helsinkiin, avioitui Kauko Wiikin kanssa ja perusti kodin Munkkivuoreen.
Serkut taas yhdessä. Kuvassa Vihtorin, Ailin ja Hiljan lapsia.
Tänä vuonna 2023 sukukokous pidetään Kuopiossa. Kuopiohan on meidän lähtöasema. Tavataan taas siellä! 26.-27.8.2023
Wärtinniemi on ollut suvun kotipaikka jo 1700 luvulla. Narilassa syntyi myös Olli Pekan isä, Johan Hakkarainen.
Wästinniemi 1 . Pitkämäki oli Olli Pekan syntymäkoti. Tila jäi Antti veljelle ja perhe muutti täältä Väänälään.
Muuruvedellä Maria ja Olli-Pekka asuivat vuosina 1914-1920. Ailin kertoi että satamassa oleva makasiini olisi ollut OPn kaupan tavara-aitta.
Ryönän koulua kävivät kaikki lapset